Huomenna aamulla on toisen IVF:n suunnittelukäynti. Ajanvarauksessa nainen puhui jotain "jälkitarkastuksesta", mutta en mä kyllä anna sen lääkärin mitään ultrailla, kun se maksaisi taas 100€, eikä tän päivän tilanteella ole mitään tekemistä meidän seuraavan hoidon kanssa, joka alkaa vasta helmikuun alussa. Ultrailkoon sitten silloin, kun se kuuluu IVF:n pakettihintaan.

Mulla on lääkärille paljon kysymyksiä. Kaikki käsittelee sitä, kannattaako meidän lähteä yrittämään uudelleen - tai lähinnä, että mitä hän on valmis tekemään toisin, että onnistuisimme paremmin seuraavalla kerralla. Mulla on sellainen kiukkuisen ärhäkkä olo ja asenne, että minäpäs en lähde toiseen hoitoon, jos ei ole takeita, että onnistumme saamaan enemmän munasoluja. Munasolujen määrän jälkeen (hedelmöittyminen, jakautuminen..) kaikki meni kohtalaisen hyvin, ainakin taulukoiden ja todennäköisyyksien mukaan, mutta siinä alussa oli joku iso ongelma. Jos lääkärillä ei ole siihen muita keinoja, kuin "toivoa parasta", mun täytyy kovasti harkita, laitanko 2500€ toiseen hoitoon. (Julkinen puoli ei ole meille vaihtoehto.)

Ystäväni yrittää houkutella mua kokeilemaan sokeritonta ja rasvattomia maitotuotteita välttelevää ruokavaliota ennen seuraavaa hoitoa. Ihan järkevältä se (ehkä) kuulostaakin, mutta mulla ei ole PIENINTÄKÄÄN halua tehdä tästä elämästäni enää yhtään tämän vaikeampaa. Ensimmäinen pieleen mennyt hoito otti niin koville, että en mä vaan pysty (tai edes halua pystyä) luopumaan ainoista nautinnoistani, joita ovat hyvä ruoka ja karkit & herkut. Niin kauan, kun tämä ystävän suositus ei muutu lääkärin määräykseksi, mä pysyttäydyn irtokarkeissa ja edes jonkun tasoisessa elämässä.

Voi äh tuota huomista käyntiä. Tunnen itseni, olen nyt vihainen, ärhäkkä ja taistelunhaluinen, mutta jos se lääkäri erehtyy kysymään, miten voin tai sanoo jotain ystävällistä, mun padot murtuu ja vollotan. Olisi kivempi tietää, että selviän huomisesta käynnistä "voittajana" siinä mielessä, että osaan vaatia asiallisesti rahoilleni vastinetta. Todennäköisempää on kuitenkin, että murrun itkemään, enkä saa haastettua lääkäriä ollenkaan. Kuuntelen ja nyökkäilen kiltisti. Jos se lääkäri olisi m*lkku, olisi kivempi kiukutella sille. Empatia saa mut itkemään.

Eilen mä hei itkin koiratapahtumassa sitä, kun koira sai lapsen heittämän frisbeen kiinni...