Punktio oli perjantaina. Ne mainitsemani vatsan nipistelyt loppui alkuviikosta yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, joten olo oli toimenpiteeseen saakka täysin kivuton munisten osalta. Ei siis mitään tuntemuksia alavatsalla, vaikka folleja kasvoi kohtalainen määrä.

Perjantaina jätettiin miehen kanssa auto vähän kauemmas parkkiin ja käveltiin klinikalle. Otin Diapamin mukaan ja lähdin haahuilemaan vielä tunniksi kaupoille, miehen suorittaessa osuutensa ja lähtiessä palaveriin.

45 minuuttia ennen toimenpidettä menin odotushuoneeseen istumaan kahden pariskunnan jatkoksi. Tuntui taas jotenkin hölmöltä olla siellä yksin, kun kaikki muut ovat aina liikkeellä pariskuntina, mutta jotenkin yhteiset käynnit ei ole meidän juttu ollenkaan. En kaipaa miestä pitämään kädestä, kokisin sen jopa epämiellyttävänä. Muut naiset siinä virittelivät jotain keskustelua ja molemmat heistäkin oli liikkeellä toista kertaa.

10:26 nappasin Diapamin ja jäin odottelemaan. 10:50 minut kutsuttiin sisään ja opastettiin oman vuoteen luokse. Puin kietaisuhameen, kävin pissalla (vaikka olin käynyt 5 minuuttia aiemmin, mutta kuuluu protokollaan) ja jäin odottelemaan hoitajaa hakemaan minut.

Esivalmistelujen jälkeen lääkäri tuli antamaan 2 ruiskullista lääkettä ja se humahti tuttuun tapaan päähän. Pidin silmiä kiinni, kunnes pahin känni oli ohi ja sitten tiirailin ruudulta viimeisten follien napsimista.
Vasemmalta tyhjennettiin 8 follia ja oikealta ensin 10 ja sitten napattiin vielä yksi pieni.
Loppupesut ja olin valmis heräämöön.

Makoilin siellä tunnin verran, mies tuli tässä vaiheessa mukaan, kun pääsi kätevästi palaverista läheltä. Viimeksi kivut alkoi vähän ennen heräämöstä lähtemistä ja pahenivat, kun odotettiin pääsyä lääkärille. Meinasin ihan pyörtyä, kun sattui niin paljon. Tällä kertaa ei nipistänyt hyttysen vertaa. Ei pienintäkään tuntemusta siitä, että olen ollut jossain toimenpiteessä.
Pelkäsin niitä jälkikipuja ja pyysin kuitenkin yhden Buranan (noita 600mg syön kotona aina, joten ei ole minulle mitenkään vahva). 12:15 lähdettiin lääkärin ovelle odottamaan.

Lääkärillä kuultiin, että 19 follista oli löytynyt 10 solua. Kypsyydestä ei ollut vielä tietoa. Lääkäri pyysi, että saisiko tehdä neljään ICSI:n, kun viimeksi kuulemma oli hedelmöittymisessä häikkää. Olin vahvasti ICSI:n kannalla, mies ei asiaa kommentoinut, joten sillä suunnitelmalla päätettiin mennä.

Lähdimme kotiin ja alunperin oli ollut puhetta, että mies hakee minut autolla oven edestä, mutta olin elämäni voimissa fyysisesti ja henkisesti (innoissani puolet paremmasta solumäärästä kuin viimeksi!), joten kävelin saman pitkähkön matkan autolle. Ei pienintäkään kipua missään. Kotimatkalla kävimme vielä hakemassa kauppakeskuksen apteekista Lugesteronit ja ostimme esikoiselle kevättakin ja -housut sekä itsellemme sushi-lounaan. Kävelin kuin iloinen pupu, ilman mitään viitteitä hetki sitten tehdystä toimenpiteestä.

Kotona join paljon vettä ja loikoilin sohvalla. Yritin ottaa koko viikonlopun iisisti, mutta tuli sitä kyllä siivoiltua ja touhuttua, kun ei ollut pätkääkään kipeä olo. 

Lauantaina labrasta soitettiin (pyysin perjantaina erikseen tätä väliaikatietoa) ja uutiset olivat, että kymmenestä solusta 6 oli raakoja tai puoliraakoja ja 4 kypsiä. Näihin neljään tehtiin ICSI, 3 hedelmöittyi. Pettyneenä summasin puhelun lopuksi soittajalle, että "eli vain 3 hedelmöittyi ja on jäljellä?" hän korjasi, että "jopa kolme". En oikein tiedä, missä epätodennäköisyyksien maailmassa nuo laborantit elävät, mutta mulle tuo 3/10 on todella huono tulos. Niin huono, että hyvä tuuleni häipyi pieruna ilmaan samalla hetkellä. Pari tuntia olin tosi maassa, sen jälkeen lakkasin välittämästä. Kun ei ollut kipuja, oli helppo unohtaa koko tehty toimenpide. Huono tulos ja piste.

Kysyin soittajalta, että soittaako siirtoon varattu sijaislääkäri (omani on lomalla) sitten maanantaina, jos ei ole mitään siirrettävää. Soittaja lupasi, että kyllä siirrettävää on.
Edelleen ihmettelen noita lausuntojaan, eihän tuollaista voi tietää etukäteen!

Mutta nyt on maanantai ja tuijotan puhelinta. Järkeilin, että lääkäri tarkastaa heti vuoronsa alussa päivän ohjelman ja tsekkaa labrasta, onko siirtoon varatuille henkilöille tosiaan siirrettävää ja soittaa, jos ei ole. Ensin ajattelin, että puhelu tulee varmaan aamulla 8-9 välissä, mutta sitten tajusin, että sehän saattaa tulla lääkärin aikojen välissä, kunhan vaan ehtii. Eli ehkä tuonne puoleen päivään mennessä sitä voisi odotella. Kannan puhelinta mukana ja odotan.

Saikkupäivähän tämä paperilla on, mutta kun en halua kertoa hoidosta töissä ja olisin ollut työkykyinen suoraan operaatiosta, mitä sitä himassa istumaan. Saa vähän ajatukset pois niistä kolmesta alkiosta, jotka sinne lauantaina jäi elämää aloittelemaan.

Nyt kaikki peukut pystyyn, että saan tänään kyytiin hyvin jakautuneen alkion! <3